Kukahan osaisi taas selittää tän mun nykyisen olotilani ?
Tää on joku ihmeen tunne-elämän epävakaa personallisuushäiriö yhdistettynä pariin muuhun häiriöön ja häiriöön, sekä lisäksi vielä häiriöön.
Täytyy nyt tehdä jonkinmoinen selonteko, jos se vaikka auttaisi itseänikin ymmärtään.
Mulla muutettiin lääkitystä sen päiväsairaalajakson aikana. Otettiin muiden lääkkeiden lisäksi käyttöön Zyprexa ja nostettiin Cipralexin annosta. Zyprexan haittavaikutuksia on mm. suun kuivuminen, jota mulla on ollut runsaastikin, mutta muista mulle tulleista haittavaikutuksista en oo saanut selvyyttä.
Mää oon palannut taas ajassa taaksepäin, jotakuinkin aikaan 7 vuotta takaperin. Ihanaa aikaa, ilmassa rakkautta, intohimoa ja vauhtia. Kertakaikkiaan hienoa aikaa. Unelmoin siitä.
Miksi en muista sitä kaikkea paskaa tai sitä aikaa joka tuli sen hienon ajan jälkeen ? Aikaa noin 4 vuotta sitten.
Mun pääni pyörittelee vaan niitä ihania asioita. Haluan muistaa vaan ne ja haluan takaisin sen ajan. Miksi tällaiset ajatukset piinaa mua nyt ? Mistä ne tuli takaisin ? Onko mun tarkoitus kärsiä aina tietyin aikavälein ? Enkö koskaan pääse siitä paskasta eroon ?
Oon selvinnyt viimeiset kaksi vuotta ilman mitään ihmeellisiä tunteita sitä aikaa kohtaan, jos ei katkeruutta lasketa. En oo oikeastaan ajatellut sitä enää, se oli jo puoliksi unholassa. Nyt en saa hetkenkään rauhaa. Mietin koko ajan vain sitä, että onko ex-miehelläni nyt joku nainen kiikarissa vai onko hän taas saanut kenkää, koska osoite on jälleen muuttunut.
Ei sen puoleen, mua ei sen naiset haittaa pätkääkään, eikä ne sen suhteen merkitsekään mitään. En ole niille mustasukkainen, koska mua parempaahan ei sen miehen elämässä ole ollut, eikä tule. Kukaan hullu ei alistu siihen mihin mää alistuin ja vielä vapaaehtoisesti.
Mää tiedän, että hänellä on ollut ainakin 5 "avovaimoa" meidän eron jälkeen ja että hän on asunut 7:ssa eri osoitteessa viimeisen 4½ vuoden aikana. Eikö jo niiden asioiden pitäisi avata mun silmäni ? Eikö tuo muuttotahti oo osoitus jostakin ?
Perkele, että mää oon tyhmä !
Mutta ei, mää en vaan saa rauhaa millään. Kun nyt voisin jotenkin skarpata, etten vaan tee mitään tyhmää. Olen joutunut hänen takiaan vaihtamaan puhelinnumeroni salaiseksi, samoin osoitteeni ja nyt oon niin sekaisin, että voisin tässä sekavuuden tilassa ne hänelle kertoakin. Hänen osoitteensahan mää tiedän.
Poitsulle en oo puhunut tästä mitään, enkä puhu. En vaan voi, koska tiedän niin hyvin kuinka paljon Poitsu joutui sen miehen takia kärsiin.
Ollaan puhuttu Poitsun kanssa siitä, että hän muuttaisi keväällä omilleen asuun. Hän kaipaa jo omaa huushollia ja ymmärrän sen täysin. Kaikki omaan huusholliin tarvittavat tavaratkin on jo valmiina odottamassa. Kaikki kipot ja kupit, kahvinkeitin, vedenkeitin, aterimet, kattilat, liinavaatteet, peitot, tyynyt, matot jne. on ostettuna ja ne odottaa siisteissä pinoissa mutsin kaapeissa.
Ja mun päänupissa pyörii ajatus ottaa yhteyttä siihen ex-mieheeni sitten kun Poitsu muuttaa omilleen.
Mitä mulle on oikein tapahtumassa ?
Nytkö sekoon lopullisesti ?
Toisaalta taas:
Kotihommia oon saanut tehtyä. Meillä ei enää seilaa kolmen viikon tiskit tiskipöydällä; tiskaan joka päivä. Pyykkiä pesen pari kertaa viikossa ja imuroin joka toinen päivä.
Tykkään käydä siellä Pajalla, tosin on mulle tullut "poissaolopäiviä" kun mieliala on seilannut puolelta toiselle. Perjantaina kun olin menossa sinne, niin jouduin kaupungista palaan kotio. Iski taas sen luokan ahdistus päälle, että en meinannut pystyä puhuunkaan mitään.
Nyt ajattelinkin vähentää ne Pajapäivät kolmeen per viikko. Heti alkuunhan mää ahnehdin neljä päivää per viikko, mutta hullu niin kylpee, että nahka palaa.
Kommentit