Juhani Aer, LKT, Psykiatrian erikoislääkäri  
                        

                           
              1.
 Mitä kaksisuuntainen mielialahäiriö on ?


Kaksisuuntainen mielialahäiriö eli bipolaarihäiriö on pitkäaikainen, mutta hallittavissa oleva sairaus. Sille ovat ominaisia tavallisuudesta poikkeavat mielialojen vaihtelut. Sairaus esiintyy jaksottain. Vaikka sairausjaksot uusiutuvat yleensä useita kertoja, voi potilas elää niiden välillä normaalia elämää.

Mieliala voi kaksisuuntaisessa mielialahäiriössä joko epänormaalisti laskea, jolloin seurauksena on masennus, tai kohota, jolloin puhutaan maniasta tai hypomaniasta. Jotta sairaus voidaan diagnosoida kaksisuuntaiseksi mielialahäiriöksi, yhden jaksoista on oltava hypomaaninen tai maaninen. Tavataan myös niin sanottuja sekamuotoisia jaksoja, joissa
mielialan laskeminen ja kohoaminen ovat  samanaikaisesti havaittavissa  tai tunteet vaihtelevat nopeasti toisiaan seuraten.

Häiriön syytä ei tunneta, mutta sen arvioidaan olevan monin psyykkisin oirein ilmenevä aivojen sairaus. Sairaus on vahvasti periytyvä ja usein potilaan suvussa onkin ollut todettavissa kaksisuuntaista mielialahäiriötä tai masentuneisuutta. Jos identtisistä kaksosista toisella on sairaus, on yli 70 % todennäköisyys, että toisellakin on sama sairaus. Tämän katsotaan viittaavan huomattavaan perinnöllisyyteen sairauden synnyssä. Esimerkiksi pelkkänä masentuneisuutena ilmenevässä sairaudessa tämä todennäköisyys on vain noin 20 %. Jos toisella vanhemmista on kaksisuuntainen mielialahäiriö, on 20 % todennäköisyys, että jollakin lapsista on myös tämä sairaus.
Jos molemmilla vanhemmista on sairaus, on jopa yli 50 % todennäköisyys, että se on myös jollakin lapsista. Kaksisuuntainen mielialahäiriö on siis merkittävästi vahvemmin perinnöllinen kuin pelkkänä masentuneisuutena ilmenevä sairaus.

Sairauden synnyssä ei lapsuuden kokemuksilla ja ihmissuhteilla ilmeisesti ole keskeistä merkitystä. Sairaus kuitenkin reagoi elämän stressitekijöille. Niin sairauden kuin uusien sairausjaksojenkin nähdään usein syntyvän vaikeiden elämänkokemusten laukaisemina. Kaksisuuntaisen  mielialahäiriön syntyyn vaikuttavat seikat, perinnöllisyystekijät mukaan lukien, ovat tärkeitä asioita lääkärin, potilaan ja hänen läheistensä keskusteluissa.

Kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön sairastuu ainakin 1,5 % väestöstä eli enemmän kuin yksi sadasta. Toisin sanoen noin yksi seitsemästäkymmenestä ihmisestä kärsii kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä. Keskimääräinen sairauden alkamisikä on 20 vuotta. Sairautta tavataan jo lapsilla ja nuorilla, mutta sen puhkeaminen korkeammalla iällä on myös mahdollista. Tyypillisin alkamisikä on 15-19 vuoden välillä. Sairastuneista on naisia ja miehiä yhtä paljon.

Kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön liittyy usein muita psyykkisiä sairauksia. Hyvin usein kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön liittyvät päihdeongelmat, Suomessa useimmiten alkoholiongelma. Noin 55 % miehistä ja 25 % naisista, joilla on kaksisuuntainen mielialahäiriö, ovat jossain elämänsä vaiheessa myös alkoholisteja.
Myös erilaiset ahdistuneisuushäiriöt liittyvät usein kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön. Sairauteen liittyy myös vakava itsetuhoriski.


Kuinka paljon sairausjaksoja potilailla on elämänsä aikana ?

Sairastunut saattaa kokea vain yhden manian koko elämänsä aikana ja tätä sairausjaksoa ei seuraa uusia manioita eikä masennuksia. Toisaalta sairausjaksoja voi olla useita vuosittain. Keskimäärin potilaat sairastavat noin 10 jaksoa elämänsä aikana ja 85 % sairastaa yli 5 jaksoa. Jaksojen esiintyminen tihenee usein sairauden edetessä ja terveet jaksot välissä lyhenevät. Masennus on maniaa yleisempi.


Kauanko jaksot sitten kestävät ?

Jaksojen kesto vaihtelee huomattavasti. Hypomanian minimikesto on neljä päivää ja manian viikko sekä depression kaksi viikkoa. Toisaalta jaksot voivat kestää useita kuukausia. Keskimäärin kuitenkin hoidettuna mania kestää 10 viikkoa, depressio noin 19 viikkoa ja sekamuotoinen jakso 36 viikkoa.



1.1.  Masennus

Masennus on tavallisin sairausjaksoista. Depressiosta kärsivän mieliala on epänormaalisti alentunut. Synkän mielialan lisäksi merkittäviä piirteitä masennuksessa ovat kiinnostuksen ja mielenkiinnon puute sekä yleinen haluttomuus. Masennukseen liittyy usein myös keskittymiskyvyn, päättelykyvyn ja muistin heikkoutta, väsyneisyyttä ja uupumista. Unihäiriöt joko unettomuutena tai liikanukkumisena ovat tavallisia. Liikkeiden ja puheen hidastuminen tai levottomuus, vaikeus pysyä paikoillaan, ruokahaluttomuus ja painon aleneminen, TAI päinvastoin ahmiminen ja painon nousu, ovat masennukselle tyypillisiä. Sairastunut kärsii usein syyllisyyden ja arvottomuuden tunteista sekä ahdistuksesta. Seksuaalinen mielenkiinto laskee. Usein taudinkuvaan kuuluvat myös kuoleman toiveet ja jopa itsemurha-ajatukset.

Sairastuneet eivät läheskään aina hakeudu hoitoon. Sairauden hoitaminen olisi kuitenkin hyvin tärkeätä, koska masennus pitää sisällään paljon inhimillistä kärsimystä, aiheuttaa työ- ja toimintakyvyttömyyttä ja sisältää huomattavan itsetuhotaipumuksen.

Mikäli potilaalla esiintyy vain yksi masennusjakso tai toistuvia masennusjaksoja, puhutaan yksisuuntaisesta masennuksesta. Mikäli potilaalla esiintyy masennusjakson lisäksi kohonneen mielialan jakso tai sekamuotoinen jakso, puhutaan kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä. Masennuksen taudinkuva on kummassakin sairaudessa sama, mutta kyseessä on eri sairaus, jolla on erilainen periytyvyys ja johon tehoaa erilainen lääkehoito.

Voiko masennuksesta päätellä,  onko kyseessä yksisuuntainen vai kaksisuuntainen mielialahäiriö ?

Molemmissa sairauksissa masennuksen taudinkuva on sama. On kuitenkin viitteitä, joiden perusteella voidaan jo ainoastaan masennusjaksosta epäillä kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Tähän voi viitata potilaan ikä. Onkin todettu, että yli 30 % nuorten masennuksesta osoittautuu myöhemmin kaksisuuntaiseksi mielialahäiriöksi. Nuorilla on todennäköisempää, että masennus osoittautuu myöhemmin kaksisuuntaiseksi mielialahäiriöksi kuin aikuisilla.

Myös masennuksen lyhyt kesto viittaa kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön. Kaksisuuntaisessa mielialahäiriössä tavataan masennusjaksoja, jotka menevät ohi muutamassa viikossa tai parissa kuukaudessa. Tällainen ei ole tavallista pelkässä masennuksessa ja näin ollen depressiojakson lyhyys viittaa kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön. Kaksisuuntaisen mielialahäiriön esiintyminen suvussa viittaa vahvasti sairauteen. Sairaus on vaikea tunnistaa (ja on ollut sitä aikaisemminkin) ja on mahdollista, että se on aikaisemmin jäänyt tunnistamatta. Masennuksen, agressiivisuuden ja alkoholismin esiintyminen suvussa voi olla viite kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä. Sairaus on useammin periytyvää kuin tavallinen yksisuuntainen masennus.

Käänteinen taudinkuva eli ylenmäärin syöminen ja nukkuminen on tavallisempaa kaksisuuntaisen mielialahäiriön masennusvaiheen aikana. Raskauden aikana sairastuu tavallista herkemmin kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön. Raskauden aikana tai synnytyksen jälkeen alkaneissa masennuksissa on syytä pitää kaksisuuntaisen mielialahäiriön mahdollisuus mielessä.

Masennus voi esiintyä lievänä tai hyvinkin vaikeana ja sen kesto voi vaihdella. Yleensä potilaat tunnistavat masennuksen ja kärsivät siitä.



1.2.  Mania

Maniassa mieliala on epänormaalisti kohonnut tai potilas on poikkeuksellisen ärtyisä ja aggressiivinen. Huomionarvoista on, että mielialan kohoaminen ei ole välttämätöntä, vaan mania voi esiintyä myös lisääntyneenä ärtyvyytenä, jopa aggressiivisuutena. Erityisesti nuorten mania on usein ärtyisää ja aggressiivistakin.

Kun potilas tuntee mielialansa kohonneen, ei se välttämättä ennusta lähestyvää maniaa. Silloin kun hän yhtäkkiä huomaakin käsittelevänsä perhe- ja työelämän vaikeita asioita kuin nero ja yksinvaltias, vaikka aikaisemmin oli melko realistinen ja neuvottelukykyinen, on kyseessä melko varmasti mania. Ylipäätään maanisessa vaiheessa tehdään  (ja halutaan tehdä)  sellaisia asioita, joita terveenä ei tehtäisi. Tähän antaa tukea kohonnut itsetunto sekä vähentynyt tai kokonaan kadonnut seurausten pelko ja itsesuojeluvaisto. Manian kestoksi riittää viikko.



Edellä mainittuihin manian peruspiirteisiin liittyy kolme  (3)  seuraavista:


a.) Ylikorostunut itseluottamus

Ajatukset omasta kaikkivoipaisuudesta ja voimistunut käsitys omista kyvyistä. Ihminen saattaa uskoa suoriutuvansa tehtävistä, joihin hänellä ei ole lahjoja tai koulutusta tai joskus hän uskoo olevansa mahtavien ystävien suojeluksessa. Kuva vaihtelee huomattavasta itsetunnosta aina harhaluuloiseen suuruuskuvitteluun.


b.) Unentarpeen väheneminen

Potilas kokee tarvitsevansa vähemmän unta. Nukuttuaan 3-5 tuntia hän on energinen ja pirteä. Tämä on tavallisin oire maanisissa jaksoissa.


c.) Lisääntynyt puheliaisuus

Potilaalla on tarve puhua ja häntä voi olla vaikea keskeyttää tai saada suunvuoroa. Puhe tulee äänekkääksi. Omaiset ja tuttavat voivat havaita henkilön puhuvan enemmän kuin tavallisesti.


d.) Ajatuksen riento

Tunne, että ajatukset kulkevat nopeasti. Keskustelu voi siirtyä nopeasti aiheesta toiseen. Joskus potilaat kuvaavat tilannetta seuraavasti: on kuin katsoisi useampaa televisiota yhtä aikaa.

e.) Häiriöherkkyys

Potilas ei jaksa oikein keskittyä riittävästi mihinkään ja hänen toiminnassaan on havaittavissa alituisia muutoksia. Tyypillistä on, että aloitetaan monia asioita ja siirrytään seuraavaan toimintaan edellisen jäädessä kesken. Pitkän loogisen keskustelun käyminen saattaa vaikeutua.

f.) Lisääntynyt toimeliaisuus

Ihminen aloittaa monia samanaikaisia tehtäviä ja yrittää enemmän kuin on realisesti mahdollista. Hän ärtyy helposti ja hänen on vaikea pysyä aloillaan. Toimeliaisuus voi suuntautua työhön, liiketoimintaan, kodinhoitoon tai harrastuksiin. Se voi suuntautua myös kyseenalaisiin suunnitelmiin, uhkapeliin tai lisääntyneeseen seksuaaliseen toimintaan. Toiminta voi saada hyvinkin kummallisia muotoja.

g.) Sosiaalinen estottomuus

Potilaan käyttäytyminen on usein sosiaalisesti poikkeavaa. Usein toiminta työ- ja sosiaalisten tavoitteiden saavuttamiseksi voi olla hyvin aktiivista. Esim. haetaan vimmatusti ihmiskontakteja, mutta koska maaninen ihminen on hyvin suorasukainen, tilanne johtaa helposti riitaan ja tämä koetaan epäsosiaalisuutena.

h.) Liiallinen hakeutuminen riskialttiisiin toimiin

Yleensä maniasta kärsivälle potilaalle on tyypillistä, että toiminta muuttuu huonosti harkituksi. Esim. tuhlailu, hurjat seikkailut ja vastuuton ajotapa.

i.) Lisääntynyt seksuaalinen halukkuus  ja/tai  holtittomuus



Edellä olevat piirteet taudinkuvassa voivat esiintyä eriasteisina eikä niiden tarvitse olla niin rajuja, että ne johtaisivat sairaalahoitoon. Maniaan kuuluu kuitenkin, että siitä on
potilaalle merkittävää haittaa ammatillisissa tai sosiaalisissa toiminnoissa. Haitta voi ilmetä myös pelkästään sosiaalisissa toiminnoissa, esim. parisuhteessa, ei välttämättä ammatissa.

Potilaat eivät koe maniaa yleensä sairaudeksi, eivätkä tämän vuoksi hakeudu hoitoon. Usein maniapotilas on ainakin pääosin sairaudentunnoton uskoen olevansa elämänsä kunnossa. Näin ollen lääkehoitokin, jos sellaista on aiemmin ollut, saattaa usein manian alettua jäädä pois. Maniapotilaat tekevät omaisilleen ja ystävilleen vaikeita ja hankalia asioita, koska eivät tajua olevansa sairaita. Samat potilaat, jotka kärsivät syvästä masennuksesta, sotkevat asiansa maniassa luullen olevansa hyväkuntoisia.



1.3.  Hypomania  (lievä mania)

Hypomaniasta puhutaan, kun potilas kärsii lievempänä manian yhteydessä kuvatuista oireista. Hypomanian kesto on vähintään neljä päivää. Varsinainen ero maniaan on liukuva, mutta määritellään siten, että hypomania ei aiheuta merkittävää haittaa ammatillisissa tai sosiaalisissa suhteissa. Tosiasiassa hypomaaninen, jopa lievästi maaninen ihminen voi olla tuottelias ja aikaansaava ja nämä häiriöön liittyvät myönteisinä koetut asiat voivat tehdä häiriön vaikeasti tunnistavaksi ja potilaiden näkökulmasta jopa toivottaviksi ajanjaksoiksi. Usein haittaa kuitenkin jossain määrin on.


Lisääntynyt energia ja toimeliaisuus olisivat ehkä hyödyksi, mutta usein hyöty kumoutuu häiriöherkkyydellä, lyhytjänteisyydellä ja alentuneella harkintakyvyllä.
Kyseessä pitää olla henkilölle epätyypillinen jakso, joka on toisten havaittavissa. Usein sairastunut on  itse ja/tai  muut havainneet kausia, jolloin hän ikään kuin käy ylikierroksilla. Tai kuten eräs potilas asian ilmaisi, että hänellä on ajoittain  "sellaisia vihellyskausia". Manioita ja varsinkaan hypomanioita potilaat eivät yleensä tunnista sairaudeksi.

Sairastuneen näkökulmasta katsottuna hypomaaninen jakso on hyvä, tuottelias ja onnellinen jakso ja hän saattaa jopa toivoa sellaisia aikoja lisää. Usein näitä hypomaanisia aikoja ei huomata tai muisteta, varsinkin jos ne jäävät kestoltaan lyhyiksi, esim. viikon mittaisiksi. Hypomanian vuoksi ei juuri koskaan hakeuduta hoitoon. Omaisten antamilla tiedoilla voi olla suuri merkitys hypomanian havaitsemisessa.



1.4.  Sekamuotoinen jakso

Sairaudessa saattaa esiintyä
myös ns. sekamuotoisia jaksoja. Itse asiassa maniaan kuuluu usein myös masennuspiirteitä. Maniapotilaatkin voivat joskus huonosti ja näin itsemurhia tapahtuu myös manian aikana. Silloin kun potilaalla on oireita samanaikaisesti tai nopeasti vaihdellen vähintään kahden viikon ajan, puhutaan taudin sekamuotoisesta jaksosta.
Jakson on oltava myös tarpeeksi vakava, jotta se aiheuttaisi merkittävää haittaa ammatillisissa tai sosiaalisissa suhteissa tai vaatisi sairaalahoitoa.
Jaksot ovat usein kestoltaan pitempiä kuin tavallinen mania ja vaikeammin hoidettavissa. Sekamuotoisia jaksoja on enemmän naisilla ja nuorilla. Noin 30-60 % kaikista manioista arvioidaaan olevan sekamuotoisia jaksoja.



1.5.  Psykoottiset oireet

Joskus maniaan, masennukseen ja sekamuotoiseen jaksoon voi liittyä niin sanottuja psykoottisia oireita eli
potilaalla on epätodellisia luuloja ja ajatuksia tai hän kuulee ääniä ja näkee jotain, mitä muut eivät havaitse. Usein näiden oireiden esiintymistä pidetään sairauden vakavuuden merkkinä. Ne eivät kuitenkaan ole aina suhteessa muiden oireiden vakavuuteen vaan niitä voi esiintyä joskus muuten suhteellisen lieväoireisen masennuksen tai manian aikana.



1.6.  Kaksisuuntaisen mielialahäiriön alatyypit

Kaksisuuntaisessa mielialahäiriössä erotetaan erilaisia alatyyppejä sen mukaan minkälaisia jaksoja potilaalla on ollut.

Kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä tyyppi I  puhutaaan, kun potilaalla on ollut vähintään yksi mania tai sekamuotoinen jakso. On pieni ryhmä potilaita, joilla esiintyy vain yksi tai useampia manioita, mutta tavallisesti häiriöön kuuluu myös yksi tai useampia masennusjaksoja
Kaksisuuntainen mielialahäiriö tyyppi II  on sairaus, jossa masennusjakson tai jaksojen lisäksi on ollut vain yksi tai useampia hypomanioita.

Samaan tautiryhmään kuuluu mielialan aaltoiluhäiriö  (syklotomia), jossa tavataan mielialan sairaalloista vaihtelua, mutta masennukset tai mielialan kohoamiset eivät ole kestonsa tai laatunsa puolesta luokiteltavissa masennusjaksoiksi tai hypomanioiksikaan.



1.7. Tiheäjaksoinen kaksisuuntainen mielialahäiriö

Tiheäjaksoisesta taudin muodosta puhutaan, kun henkilöllä on
yli neljä sairausjaksoa saman vuoden aikana. On tullut tärkeäksi erottaa tämä muoto erikseen, koska se on hoitoresistentti  (vastustuskykyinen)  joillekin lääkehoidoille ja vaatii oman lähestymistapansa lääkehoidossa. Siihen liittyy suuri itsetuhoriski ja hyvin usein alkoholismia ja muita sairauksia.
Tätä sairauden muotoa esiintyy enemmän taudin myöhäisessä vaiheessa ja enemmän naisilla kuin miehillä. Tiheäjaksoiset häiriöt ovat useimmiten tyyppi II  kaksisuuntaisia mielialahäiriöitä. Ajatellaan, että huomattava osa niistä on saatu aikaan masennuslääkkeillä, jotka voivat nopeuttaa jaksojen ilmenemisnopeutta.



1.8.  Kaksisuuntainen mielialahäiriö ja luovuus

Kaksisuuntainen mielialahäiriö tuo usein mieleen luovia suuria taiteilijoita ja ajattelijoita tai valtiomiehiä. Monet ovatkin vakuuttuneita yhteydestä luovuuden ja kaksisuuntaisen mielialahäiriön välillä.

Mieleen tulee lordi Byron, Ernest Hemingway, Virginia Woolf, William Blake, Vincent van Gogh, Robert Schumann, Martin Luther ja Johann W. Goethe, jotka kärsivät kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä. Myös Abraham Lincolnin, Theodore Rooseveltin ja Winston Churchillin on mainittu kärsineen kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä.
Suomessa liitetään tähän ryhmään usein ainakin Eino Leino, Mika Waltari ja Timo K. Mukka.

Manioilla ja masennustiloilla ei kuitenkaan näytä olevan tekemistä heidän "luomiskykynsä" kanssa. Useimmiten he eivät ole työskennelleet tuottavasti maniassa tai masentuneena vaan työt ovat syntyneet terveinä tai hypomaanisina jaksoina.



On kuitenkin syytä pitää mielessä, että kaikenlaiset ihmiset voivat sairastua tautiin, eivätkä vain kuuluisat ja luovat.





                                Juhani Aer, LKT, Psykiatrian erikoislääkäri


                                2.
           Sairauden tunnistaminen


Kaksisuuntaisessa mielialahäiriössä mania ja hypomania ovat vaikeasti potilaan, mutta myös lääkärien tunnistettavissa. Arvioidaan, että kuluu keskimäärin 8-10 vuotta ensimmäisten oireiden ilmaantumisesta diagnoosin asettamiseen. Potilailla ajatellaan usein olevan jokin muu mielenterveydenhäiriö. Väärät diagnoosit ovat tavallisia. On ilmeistä, että monia kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsiviä hoidetaan pitkään toistuvista masennuksista kärsivinä tai jollakin muulla diagnoosilla ennen kuin päästään oikeaan diagnoosiin.
Manian ja hypomanian taudinkuva on hyvin vaihteleva, osa ei johda lainkaan hoitoon hakeutumiseeen ja osa voi olla kestoltaan lyhyitä. Huomattava osa maniajaksoista on sekamuotoisia, joissa depressio- ja maniaoireet sekoittuvat. Usein kiinnitetään liikaa huomiota ajankohtaiseen oireistoon. Vain taudin kulun tarkastelu pitkällä aikavälillä ja sukuanamneesi johtaisivat oikeaan diagnoosiin.

Erityisesti nuorten mania on usein sekamuotoista ja taudinkuvaan voi kuulua myös aistiharhoja ja harhaluuloja ja aggressiivisuus voi olla hallitsevaa. Tällöin sairaus saattaa olla vaikeasti tunnistettavissa.



2.1.  Kerro lääkärille

Kaksisuuntaisen mielialahäiriön diagnostiikassa on tärkeä tuntea potilaan sairaushistoria niin psyykkisten kuin fyysistenkin sairauksien osalta mahdollisimman hyvin. Kärsivällisyys on valttia - sairastunut auttaa näin lääkäriä auttamaan itseään. Myös suvussa esiintyneet psyykkiset sairaudet on tärkeää ilmoittaa kaksisuuntaisen mielialahäiriön perinnöllisyyden vuoksi. Monet muiden sairauksien hoitoon käytetyt lääkkeet vaikuttavat kaksisuuntaisen mielialahäiriön lääkehoitoon ja siksi on tärkeätä kertoa lääkärille kaikki käytössä olevat lääkkeet.

Alkoholiongelmat liittyvät usein kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön. Runsas tai kohtuuton alkoholinkäyttö voi pahentaa mielialahäiriötä ja toimia laukaisevana tekijänä uusiin sairausjaksoihin.
Lisäksi lääkitystä määrättäessä lääkärin on tarpeen tuntea potilaan alkoholinkäyttötavat, sillä lääkkeiden yhdistäminen runsaaseen alkoholinkäyttöön voi olla ongelmallista.

Naisten on tarpeellista kertoa lääkärille myös, jos he suunnittelevat raskautta, ovat raskaana tai imettävät. On myös otettava huomioon, että lääkkeet voivat olla sikiölle haitallisia ja että pieniä määriä eri lääkeaineita saattaa siirtyä äidinmaidossa lapselle.










                                Juhani Aer, LKT, Psykiatrian erikoislääkäri


                                    3.
               Hoidon periaatteet



Kaksisuuntainen mielialahäiriö on elinikäinen, mutta hoidettavissa oleva sairaus. Sairausjaksot ilmenevät kerran tai niitä tulee uudelleen ja uudelleen. Sairauden syy on tuntematon ja varsinaiseen aiheuttajaan vaikuttavaa hoitoa ei ole. Oireet ovat kuitenkin useimmiten hoidettavissa ja uudet sairausjaksot estettävissä, mikä onkin hoidon ensisijainen päämäärä. Vasta sen jälkeen tulee sairausjakson korjaaminen normaaliksi mielialaksi. Hoidon perusta on lääkehoito mielialaa tasapainoittavilla lääkkeillä.

Hoidon päämäärät ja tavoitteet voidaan määritellä myös näin:
        - äkillisen kriisin hallinta ja hoito
        - uusien sairausjaksojen estäminen
        - eliniän pidentäminen  (erityisesti itsemurhien estäminen)
        - toimintakyvyn parantaminen, esim. työkyvyn palauttaminen
        - psykososiaalinen kuntoutus


3.1.  Hoitosuhde

Koska kyseessä on pitkäaikainen psykiatrinen sairaus, joka eri sairausvaiheiden aikana saattaa tarvita erilaista hoitoa, on suositeltavaa, että jokaisella sairastuneella on
pysyvä hoitosuhde omaan hoitopaikkaan. Koska sairauden tunnistaminen on vaikeaa ja eri sairauden vaiheet voivat tarvita erilaista hoitoa, on tarkoituksenmukaista, että kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsivät potilaat olisivat psykiatrien hoidossa.
Todellisuudessa varsinkin tyyppi II-potilaita hoidetaan kuitenkin myös perusterveydenhuollossa terveyskeskuksissa ja työterveydenhuollossa, koska sairauden kaksisuuntaista luonnetta ei ole tunnistettu. Mikäli hoitavat lääkärit tietävät tai epäilevät kaksisuuntaista mielialahäiriötä, on harkittava hoidon siirtämistä psykiatrin tehtäväksi.



3.2.  Psykoterapia ja psykoedukaatio

Psykoterapia tukee kaksisuuntaisen mielialahäiriön hoitoa, mutta ei korvaa lääkehoitoa.
Monet terapiamuodot ovat tehokkaita. Erityisen sopivia ovat terapiamuodot, jotka auttavat ymmärtämään ja tulemaan toimeen sairauden kanssa. Erityisesti kognitiivis-behavioraalisen terapian* tiedetään pystyvän vähentämään uusien sairausjaksojen esiintymistä.
Myös perheterapia voi parantaa potilaiden selviytymistä ja vähentää uusien sairausjaksojen esiintymistä. Psykoterapia voi olla hyödyllistä masennuksen hoidossa ja monien liitännäissairauksien tai ongelmien hoidossa kuten alkoholismin, aggressiivisuuden ja perheongelmien. Psykoterapia voi myös tukea lääkemyöntyvyyttä.

Potilaan ja perheen opastaminen, psykoedukaatio, on keskeinen osa hoitoa. Se on lääkehoidon jälkeen tehokkain tapa auttaa potilaita elämään kaksisuuntaisen mielialahäiriönsä kanssa ja se auttaa vähentämään uusia sairausjaksoja ja vähentää alkaneiden sairausjaksojen haittoja auttamalla tarttumaan nopeasti mielialan muutoksiin. Mahdollisimman laaja-alaisen psykoedukaation tulisi kuulua jokaisen kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsivän hoito-ohjelmaan. Tänä päivänä monella paikkakunnalla on mahdollisuus osallistua kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsiville potilaille tarkoitettuihin psykoedukaatioryhmiin.

Perheterapian ja perheenjäseniin suuntautuvan psykoedukaation tavoitteena on potilaan tukiverkon rakentaminen ja lujittaminen. Mitä parempi on potilaan saama läheisten ihmisten tuki sairauden eri vaiheissa, sitä parempi on todennäköisyys hyvästä selviytymisestä.



3.3.  Lääkehoito ja lääkemyöntyvyys

Lääkkeitä käytetään helpottamaan oireita ja estämään uusia sairausjaksoja. Lääkehoito ja siitä mahdollisesti johtuvat haittavaikutukset ovat yksilöllisiä. Haittavaikutukset helpottuvat usein hoidon jatkuessa pitempään.
Muut sairaudet voivat vaikuttaa mahdollisuuksiin käyttää mielialaa tasapainottavia lääkkeitä. Mielialaa tasapainottavia lääkkeitä litiumia, divalproaattia, lamotrigiiniä ja karbamatsepiiniä käytetään yleisesti kaksisuuntaisen mielialahäiriön hoidossa.

Huono lääkemyöntyvyys on merkittävä ongelma sairauden hoidossa. Manian tai hypomanian alkaessa potilaat kokevat olevansa elämänsä kunnossa ja lääkkeet jäävät herkästi käyttämättä. Joskus pitkä terve jakso tuudittaa potilaat uskoon, että lääkkeet voidaan lopettaa. Kuitenkin lääkkeiden äkillinen lopettaminen saattaa laukaista uuden sairausjakson. Lääkkeiden käyttö lopetetaan joskus haittavaikutusten vuoksi. Niiden pitäisi johtaa lääkkeen vaihtamiseen tai annoksen muuttamiseen eikä lääkityksen hylkäämiseen. Syvästi masentunut potilas saattaa kokea lääkehoidonkin toivottomana. Usein sairauden tunnistamista seuraa jopa vuosia kestävä epäily ja epävarmuus diagnoosista ja epäusko sen suhteen, että "onko minulla todella kaksisuuntainen mielialahäiriö".
Tämä vaikeus hyväksyä sairauttaan on myös usein hyvän lääkehoidon este ja johtaa siihen, että potilas jättää lääkkeet pois tai annostelee niitä omien tuntemustensa mukaisesti. Useat eri syyt voivat johtaa lääkehoidon huonoon toteutumiseen. Vaikka potilas on paras asiantuntija siinä, miten hän kokee lääkkeen vaikuttavan, ei hänen kuitenkaan pitäisi itse muuttaa tai luopua lääkityksestä vaan keskustella lääkitykseen liittyvistä mahdollisista ongelmista lääkärin kanssa ja löytää yhdessä ratkaisut hoidon jatkamiselle.



3.4.  Manian hoito

Mielialaa tasapainottavat lääkkeet, kuten litium, divalproaatti ja karbamamatsepiini, ovat kaikki käytettyjä ja tehokkaita hoitomuotoja maniassa.
Myös antipsykootit olantsapiini, risperidoni ja ketiapiini ovat tehokkaita manialääkkeitä.
Litium on hyvä tavallisessa ja lievemmässä maniassa, mutta divalproaatti on parempi sekamuotoisissa manioissa ja tiheäjaksoisisssa tautimuodoissa. Litiumhoito väätii säännöllistä veren lääkeainepitoisuuden mittaamista. Hoitoon reagoimattomien tautimuotojen hoidossa käytetään kahden tai useamman lääkkeen yhdistelmiä. Myös ahdistuneisuuslääkkeitä käytetään edelleen hillitsemään akuutin manian kriisivaiheiden oireita. Psykoottisten oireiden esiintyessä on antipsykoottien käyttö perusteltua.



3.5.  Masennuksen hoito

Masennuksen hoidossakin tulisi mielialantasaajan olla peruslääke. Mielialantasaajat auttavat jo sinänsä kohtalaisesti, erityisesti kaksisuuntaisen masennuksen hoidossa. Lisäksi ne mahdollistavat tarvittaessa masennuslääkkeiden käytön. Masennuksen hoitoon tarvitaan joskus masennuslääkkeitä mielialantasaajien ohella tehon lisäämiseksi, mutta yksin käytettyinä ne saattavat aiheuttaa manian tai hypomanian ja sairausjaksojen esiintymisen tihentymistä. Pelkät masennuslääkkeet ovat erityisen vahingollisia tiheäjaksoisissa taudin muodoissa. Uusista lääkkeistä erityisesti lamotrigiini on osoittautunut hyväksi kaksisuuntaisen mielialahäiriön masennusvaiheen hoidossa. Mikäli masennukseen liittyy psykoottisia oireita, on antipsykoottinen lääkityskin tarpeen.




3.6.  Estohoito

Koska estohoidon keskeinen tavoite on uusien sairausjaksojen estäminen,
pitää oireetontakin potilasta hoitaa. Potilailla, joilla on esiintynyt yksi vaikea mania tai joilla on esiintynyt 2-3 muuta sairausjaksoa, pitäisi olla jatkuva pitkäaikainen estolääkitys. Sellaisena toimii litium, divalproaatti, lamotrigiini ja olantsapiini. Näistä lamotrigiini näyttää toimivan erityisen hyvin masennusjaksojen estämisessä, muut taas paremmin mania- ja hypomaniajaksojen estossa. Joskus ylläpitohoidossa on tarpeen käyttää useampaa lääkettä samanaikaisesti riittävän estohoitotehon aikaansaamiseksi. Litiumin on osoitettu myös vähentävän tehokkaasti itsemurhien määrää.



3.7.  Hoito sairaalassa

Sairaus voidaan yleensä hoitaa avohoidossa. Monet potilaat joutuvat kuitenkin turvautumaan sairaalahoitoon jossain sairauden vaiheessa. Sairaalassaolo on tarpeen muutamista päivistä muutamiin viikkoihin, vain harvoin pidempään.
Mikään sairauden vaihe ei johda automaattisesti sairaalaan. Suurin osa sairaalahoidoista, niin kuin muistakin hoidosta, tapahtuu yhteistyössä potilaan kanssa.
Jos syvästi masentunut ihminen on itsetuhoinen tai ei kykene huolehtimaan itsestään, voi sairaalahoito, tai itsemurhayrityksen jälkeen myös kriisiluontoinen hoito, olla tarpeen. Syvästi masentunut ihminen voi olla myös kykenemätön huolehtimaan itsestään ja näin sairaalahoito voi osoittautua tarpeelliseksi.
Sairaalahoitoa tarvitaan useammin manian kuin masennuksen vuoksi. On kuitenkin potilaita, jotka eivät maanistenkaan jaksojen vuoksi ole koskaan olleet sairaalassa ja potilaita, joilla vain osa maanisista jaksoista on tarvinnut sairaalahoitoa.
Joskus potilas on niin itsetuhoinen, harhaluuloinen, vaarallinen toisille tai hän ei pysty huolehtimaan itsestään jokapäiväisessä elämässä, että kanssaihmisten on välttämätöntä ottaa vastuuta hänestä ja auttaa sairaalaan, ehkä jopa vastoin potilaan tahtoa. Potilaan on hyvä muistaa, että tällöinkin omaiset ovat välittäneet hänestä ja yrittäneet tehdä parhaansa auttaakseen häntä.


Sairaalahoito voi olla hyödyllistä monestakin syystä:

- parantaa potilaan turvallisuutta

- voi auttaa pitämään potilaan hengissä

- mahdollistaa hoidon aloittamisen

- suo tilaisuuden selvittää minkälaisesta sairaudesta potilaan
  kohdalla oikein on kysymys

- helpottaa lääkityksen säätämistä parhaaksi mahdolliseksi








                                Juhani Aer, LKT, Psykiatrian erikoislääkäri




                           4.
 Kuinka tulla toimeen sairauden kanssa


Vaikeat ja pitkään jatkuvat moninaiset stressaavat elämäntilanteet laukaisevat usein sairausjakson. Elämänkokemukset ja monet tutkimukset osoittavat, että potilailla, joilla läheisten "tukiverkko" on kantava, on paremmat mahdollisuudet selviytyä sairauden aiheuttamista elämänmuutoksista kuin niillä, joilta läheisten tuki puuttuu.
Potilaan on hyvä oppia tunnistamaan sairauden huononemisen oireita; mitä paremmin potilas tuntee oman sairautensa ja sen oireet, sitä paremmat hyvän selviytymisen mahdollisuudet todella ovat.

Riskitekijöitä uusien sairausjaksojen puhkeamiselle ovat stressiä lisäävät elämäntapahtumat, kuten työpaikan menetys, lapsen syntyminen tai parisuhteen päättyminen. Edelleen alkoholin tai päihteiden käyttö voi laukaista uusia sairausjaksoja samoin unirytmin muutokset ja vaikeudet tai ristiriidat parisuhteessa.

Potilaan on hyödyllistä seurata omaa mielialaansa ja erilaisten "laukaisevien tekijöiden" vaikutusta siihen. Hänen on syytä pyrkiä ylläpitämään mahdollisimman säännöllistä vuorokausirytmiä. Hänen tulisi luottaa omaisten ja ystävien sosiaaliseen tukeen. Mielialan, ahdistuneisuuden, unirytmin ja stressaavien elämäntapahtumien seuraamiseen on olemassa apuvälineitä, joista voi saada lisätietoja psykoedukaation osana.



Mitä ensioireet ovat ?

Maanisen vaiheen ensioireena
on usein unentarpeen väheneminen. Potilas nukkuu vähemmän ja on kuitenkin päivisin varsin pirteä ja energinen. Tähän olisi syytä puuttua mahdollisimman nopeasti ja normalisoida unirytmi. Unirytmin häiriintyminen ja sen jatkuminen lisääntyneenä toimeliaisuutena on kuin bensiiniä heittäisi kasvavan vauhdikkuuden rattaisiin.

Toinen usein havaittava ensioire on ärtyneisyyden ja aggressiivisuuden lisääntyminen. Aggressiivisuus ei suinkaan ole aina fyysistä, vaan usein lisääntynyttä ärhäkkyyttä, piikikkyyttä puheessa ja potilaan "pinna palaa herkästi".
Toimeliaisuuden, alkuvaiheessa usein varsin asiallisen, lisääntyminen on usein myös ensihavaintoja.
Puheliaisuuden lisääntyminen ja ajatuksen riento ovat myös usein havaittavia varomerkkejä alkavasta maanisesta oireilusta.

Omaiset jotka ovat vuosia, kenties vuosikymmeniä "jakaneet arjen" potilaan kanssa, tunnistavat alkavan maanisuuden usein potilasta herkemmin. Varomerkkien tunnistaminen on sikälikin tärkeää, että manian tai hypomanian puhkeaminen noudattaa samalla potilaalla yleensä hyvin samanlaista kaavaa eli on syytä oppia tunnistamaan omat henkilökohtaiset "varomerkkinsä".

Unihäiriöt ovat tavallinen masennuksen ensioire. Potilas nukkuu levottomasti ja heräilee aamulla aikaisin. Uupuneisuuden tunnetta ja saamattomuutta alkaa ilmetä päivittäin. Mistään ei tahdo tulla mitään. Ilottomuus on myös ensioireita. Potilasta ei tunnu asiat oikein kiinnostavan tai huvittavan.


Tukiryhmät ovat hoitoa täydentävä ja antoisa osa elämää. Nämä vertaistukiryhmät tarjoavat foorumin keskinäiselle hyväksynnälle, ymmärtämykselle, itsensä löytämiselle sekä monenlaisten sairauksien hallintaan liittyvien ideoiden jakamiselle.



Näin hallitset parhaiten sairauttasi:

- suhtaudu vakavasti sairauteesi ja pidä sitä elinikäisenä, vaikka pysyisitkin oireettomana pitkään

- pidä yllä pysyvää hoitosuhdetta

- tarkkaile sairauden piirteitä itsessäsi, opettele tunnistamaan varomerkkisi. Niitä havaitessasi ota yhteys hoitopaikkaasi hoitoneuvottelun aikaansaamiseksi. Luota itsesi lisäksi läheistesi havaintoihin. He saattavat olla sinuakin parempia havaitsemaan uuden sairausjakson ensioireita.

- pyri ylläpitämään säännöllistä elämänrytmiä

- älä tee itsenäisiä ratkaisuja lääkityksen tai muun hoidon suhteen vaan keskustele hoidosta asiantuntijoiden kanssa parhaan mahdollisen hoidon