3.
Hoidon periaatteet
Kaksisuuntainen mielialahäiriö on elinikäinen, mutta hoidettavissa oleva sairaus. Sairausjaksot ilmenevät kerran tai niitä tulee uudelleen ja uudelleen. Sairauden syy on tuntematon ja varsinaiseen aiheuttajaan vaikuttavaa hoitoa ei ole. Oireet ovat kuitenkin useimmiten hoidettavissa ja uudet sairausjaksot estettävissä, mikä onkin hoidon ensisijainen päämäärä. Vasta sen jälkeen tulee sairausjakson korjaaminen normaaliksi mielialaksi. Hoidon perusta on lääkehoito mielialaa tasapainoittavilla lääkkeillä.
Hoidon päämäärät ja tavoitteet voidaan määritellä myös näin:
- äkillisen kriisin hallinta ja hoito
- uusien sairausjaksojen estäminen
- eliniän pidentäminen (erityisesti itsemurhien estäminen)
- toimintakyvyn parantaminen, esim. työkyvyn palauttaminen
- psykososiaalinen kuntoutus
3.1. Hoitosuhde
Koska kyseessä on pitkäaikainen psykiatrinen sairaus, joka eri sairausvaiheiden aikana saattaa tarvita erilaista hoitoa, on suositeltavaa, että jokaisella sairastuneella on pysyvä hoitosuhde omaan hoitopaikkaan. Koska sairauden tunnistaminen on vaikeaa ja eri sairauden vaiheet voivat tarvita erilaista hoitoa, on tarkoituksenmukaista, että kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsivät potilaat olisivat psykiatrien hoidossa.
Todellisuudessa varsinkin tyyppi II-potilaita hoidetaan kuitenkin myös perusterveydenhuollossa terveyskeskuksissa ja työterveydenhuollossa, koska sairauden kaksisuuntaista luonnetta ei ole tunnistettu. Mikäli hoitavat lääkärit tietävät tai epäilevät kaksisuuntaista mielialahäiriötä, on harkittava hoidon siirtämistä psykiatrin tehtäväksi.
3.2. Psykoterapia ja psykoedukaatio
Psykoterapia tukee kaksisuuntaisen mielialahäiriön hoitoa, mutta ei korvaa lääkehoitoa. Monet terapiamuodot ovat tehokkaita. Erityisen sopivia ovat terapiamuodot, jotka auttavat ymmärtämään ja tulemaan toimeen sairauden kanssa. Erityisesti kognitiivis-behavioraalisen terapian* tiedetään pystyvän vähentämään uusien sairausjaksojen esiintymistä.
Myös perheterapia voi parantaa potilaiden selviytymistä ja vähentää uusien sairausjaksojen esiintymistä. Psykoterapia voi olla hyödyllistä masennuksen hoidossa ja monien liitännäissairauksien tai ongelmien hoidossa kuten alkoholismin, aggressiivisuuden ja perheongelmien. Psykoterapia voi myös tukea lääkemyöntyvyyttä.
Potilaan ja perheen opastaminen, psykoedukaatio, on keskeinen osa hoitoa. Se on lääkehoidon jälkeen tehokkain tapa auttaa potilaita elämään kaksisuuntaisen mielialahäiriönsä kanssa ja se auttaa vähentämään uusia sairausjaksoja ja vähentää alkaneiden sairausjaksojen haittoja auttamalla tarttumaan nopeasti mielialan muutoksiin. Mahdollisimman laaja-alaisen psykoedukaation tulisi kuulua jokaisen kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsivän hoito-ohjelmaan. Tänä päivänä monella paikkakunnalla on mahdollisuus osallistua kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsiville potilaille tarkoitettuihin psykoedukaatioryhmiin.
Perheterapian ja perheenjäseniin suuntautuvan psykoedukaation tavoitteena on potilaan tukiverkon rakentaminen ja lujittaminen. Mitä parempi on potilaan saama läheisten ihmisten tuki sairauden eri vaiheissa, sitä parempi on todennäköisyys hyvästä selviytymisestä.
3.3. Lääkehoito ja lääkemyöntyvyys
Lääkkeitä käytetään helpottamaan oireita ja estämään uusia sairausjaksoja. Lääkehoito ja siitä mahdollisesti johtuvat haittavaikutukset ovat yksilöllisiä. Haittavaikutukset helpottuvat usein hoidon jatkuessa pitempään. Muut sairaudet voivat vaikuttaa mahdollisuuksiin käyttää mielialaa tasapainottavia lääkkeitä. Mielialaa tasapainottavia lääkkeitä litiumia, divalproaattia, lamotrigiiniä ja karbamatsepiiniä käytetään yleisesti kaksisuuntaisen mielialahäiriön hoidossa.
Huono lääkemyöntyvyys on merkittävä ongelma sairauden hoidossa. Manian tai hypomanian alkaessa potilaat kokevat olevansa elämänsä kunnossa ja lääkkeet jäävät herkästi käyttämättä. Joskus pitkä terve jakso tuudittaa potilaat uskoon, että lääkkeet voidaan lopettaa. Kuitenkin lääkkeiden äkillinen lopettaminen saattaa laukaista uuden sairausjakson. Lääkkeiden käyttö lopetetaan joskus haittavaikutusten vuoksi. Niiden pitäisi johtaa lääkkeen vaihtamiseen tai annoksen muuttamiseen eikä lääkityksen hylkäämiseen. Syvästi masentunut potilas saattaa kokea lääkehoidonkin toivottomana. Usein sairauden tunnistamista seuraa jopa vuosia kestävä epäily ja epävarmuus diagnoosista ja epäusko sen suhteen, että "onko minulla todella kaksisuuntainen mielialahäiriö".
Tämä vaikeus hyväksyä sairauttaan on myös usein hyvän lääkehoidon este ja johtaa siihen, että potilas jättää lääkkeet pois tai annostelee niitä omien tuntemustensa mukaisesti. Useat eri syyt voivat johtaa lääkehoidon huonoon toteutumiseen. Vaikka potilas on paras asiantuntija siinä, miten hän kokee lääkkeen vaikuttavan, ei hänen kuitenkaan pitäisi itse muuttaa tai luopua lääkityksestä vaan keskustella lääkitykseen liittyvistä mahdollisista ongelmista lääkärin kanssa ja löytää yhdessä ratkaisut hoidon jatkamiselle.
3.4. Manian hoito
Mielialaa tasapainottavat lääkkeet, kuten litium, divalproaatti ja karbamamatsepiini, ovat kaikki käytettyjä ja tehokkaita hoitomuotoja maniassa. Myös antipsykootit olantsapiini, risperidoni ja ketiapiini ovat tehokkaita manialääkkeitä.
Litium on hyvä tavallisessa ja lievemmässä maniassa, mutta divalproaatti on parempi sekamuotoisissa manioissa ja tiheäjaksoisisssa tautimuodoissa. Litiumhoito väätii säännöllistä veren lääkeainepitoisuuden mittaamista. Hoitoon reagoimattomien tautimuotojen hoidossa käytetään kahden tai useamman lääkkeen yhdistelmiä. Myös ahdistuneisuuslääkkeitä käytetään edelleen hillitsemään akuutin manian kriisivaiheiden oireita. Psykoottisten oireiden esiintyessä on antipsykoottien käyttö perusteltua.
3.5. Masennuksen hoito
Masennuksen hoidossakin tulisi mielialantasaajan olla peruslääke. Mielialantasaajat auttavat jo sinänsä kohtalaisesti, erityisesti kaksisuuntaisen masennuksen hoidossa. Lisäksi ne mahdollistavat tarvittaessa masennuslääkkeiden käytön. Masennuksen hoitoon tarvitaan joskus masennuslääkkeitä mielialantasaajien ohella tehon lisäämiseksi, mutta yksin käytettyinä ne saattavat aiheuttaa manian tai hypomanian ja sairausjaksojen esiintymisen tihentymistä. Pelkät masennuslääkkeet ovat erityisen vahingollisia tiheäjaksoisissa taudin muodoissa. Uusista lääkkeistä erityisesti lamotrigiini on osoittautunut hyväksi kaksisuuntaisen mielialahäiriön masennusvaiheen hoidossa. Mikäli masennukseen liittyy psykoottisia oireita, on antipsykoottinen lääkityskin tarpeen.
3.6. Estohoito
Koska estohoidon keskeinen tavoite on uusien sairausjaksojen estäminen, pitää oireetontakin potilasta hoitaa. Potilailla, joilla on esiintynyt yksi vaikea mania tai joilla on esiintynyt 2-3 muuta sairausjaksoa, pitäisi olla jatkuva pitkäaikainen estolääkitys. Sellaisena toimii litium, divalproaatti, lamotrigiini ja olantsapiini. Näistä lamotrigiini näyttää toimivan erityisen hyvin masennusjaksojen estämisessä, muut taas paremmin mania- ja hypomaniajaksojen estossa. Joskus ylläpitohoidossa on tarpeen käyttää useampaa lääkettä samanaikaisesti riittävän estohoitotehon aikaansaamiseksi. Litiumin on osoitettu myös vähentävän tehokkaasti itsemurhien määrää.
3.7. Hoito sairaalassa
Sairaus voidaan yleensä hoitaa avohoidossa. Monet potilaat joutuvat kuitenkin turvautumaan sairaalahoitoon jossain sairauden vaiheessa. Sairaalassaolo on tarpeen muutamista päivistä muutamiin viikkoihin, vain harvoin pidempään. Mikään sairauden vaihe ei johda automaattisesti sairaalaan. Suurin osa sairaalahoidoista, niin kuin muistakin hoidosta, tapahtuu yhteistyössä potilaan kanssa.
Jos syvästi masentunut ihminen on itsetuhoinen tai ei kykene huolehtimaan itsestään, voi sairaalahoito, tai itsemurhayrityksen jälkeen myös kriisiluontoinen hoito, olla tarpeen. Syvästi masentunut ihminen voi olla myös kykenemätön huolehtimaan itsestään ja näin sairaalahoito voi osoittautua tarpeelliseksi.
Sairaalahoitoa tarvitaan useammin manian kuin masennuksen vuoksi. On kuitenkin potilaita, jotka eivät maanistenkaan jaksojen vuoksi ole koskaan olleet sairaalassa ja potilaita, joilla vain osa maanisista jaksoista on tarvinnut sairaalahoitoa.
Joskus potilas on niin itsetuhoinen, harhaluuloinen, vaarallinen toisille tai hän ei pysty huolehtimaan itsestään jokapäiväisessä elämässä, että kanssaihmisten on välttämätöntä ottaa vastuuta hänestä ja auttaa sairaalaan, ehkä jopa vastoin potilaan tahtoa. Potilaan on hyvä muistaa, että tällöinkin omaiset ovat välittäneet hänestä ja yrittäneet tehdä parhaansa auttaakseen häntä.
Sairaalahoito voi olla hyödyllistä monestakin syystä:
- parantaa potilaan turvallisuutta
- voi auttaa pitämään potilaan hengissä
- mahdollistaa hoidon aloittamisen
- suo tilaisuuden selvittää minkälaisesta sairaudesta potilaan
kohdalla oikein on kysymys
- helpottaa lääkityksen säätämistä parhaaksi mahdolliseksi
- voi auttaa pitämään potilaan hengissä
- mahdollistaa hoidon aloittamisen
- suo tilaisuuden selvittää minkälaisesta sairaudesta potilaan
kohdalla oikein on kysymys
- helpottaa lääkityksen säätämistä parhaaksi mahdolliseksi
