Asuimme silloin Poitsun kanssa vielä Tampereella ja Iisakki sitten pikku hiljaa muutti meille. Tai siis toi muovipussillisen rikkinäisiä ja hikisiä sukkiaan ja jätesäkillisen niin vanhoja vaatteita, että ne olis nyt kova sana, jos eivät olisi olleet rikki ja haisseet vielä pesun jälkeenkin. Siinä ne muuttotavarat sitten pääosin olivatkin. Hän selitti, ettei halunnut ottaa entisestä kodistaan mitään mukaansa, ettei hänen poikansa joutuisi siitä kärsiin. No, tosiasiahan oli, ettei hänen vaimonsa olisi mitään Iisakille antanutkaan. Iisakki oli juonut kaikki huushollin pyörittämiseen kuuluneet rahat ja hänen vaimonsa oli pitänyt huushollia pystyssä 16 vuotta.
Baarissa juokseminen jatkui yhä edelleen ja koska olen aina ollut liiankin kiltti, niin kuskasin häntä milloin mihinkin baariin. Kaikki Tampereen lähikuntien karaokebaarit, 40 km säteellä, tuli kierrettyä moneen kertaan.
Niinkuin aiemmin sanoin niin päässäni ei soinut minkäänlaiset hälytyskellot, vaikka jollain lailla tajusin sen tilanteen.
On monta tapausta niiltä ajoilta joista voisin kertoa, mutta yksi on niin ylitse muiden, että se ei varmaankaan unohdu ikinä.
Kuljin aina silloin tällöin tonne extratyöpaikkaani eli sinne kirkonkylään missä Iisakin ex-vaimo asui poikansa kanssa, työkaverini kyytillä. Sinne on Tampereelta 35 km.
Niin sinä kyseisenä iltanakin. Oltiin sovittu Iisakin kanssa, että hän tulee mut sitten hakeen töistä kun tulee kotiin. Hän oli tullut Suomeen samana iltana, jättänyt työnantajansa ohjeiden mukaan rekkansa Turkuun ja saanut kyydin joltain toiselta rekkakuskilta Tampereelle. Iisakki soitti mulle töihin matkalta ja kuuntelin jo puhelimessa hänen ääntään. Vaikutti meinaan ihan siltä, että hän oli hönössä. Taas kerran hautasin epäilykseni ja luotin hänen sanaansa.
No, aikanaan hän sitten ilmaantui työpaikalleni ja tilasi baaritiskillä tuopillisen, koska tiesi, että minä ajaisin kotiin. Ja olihan sille tuopilliselle toinenkin syy. Jotta en huomaisi hänen jo olevan kaatokännissä, niin jostain täytyisi saada selitys sille miksi hän haisi viskille ja kaljalle. Kun hän tilasi minulta tota tuopillista, niin hän ei katsonut minuun päinkään, vaan tuijotteli varpaisiinsa. Siitä sitten aavistelin, että hän on kännissä ja ajanut siinä kunnossa ton 35 km matkan. No, hän joi sen tuopillisen ja hävisi. Meni nukkuun mun autooni tai siis sammui sinne.
Silloin silloinen paras ystävättäreni, hän oli myös työparini, sanoi minulle, että ole varovainen, tossa hommassa ei nyt kaikki ole kohdallaan. No, minäkö olisin kuunnellut. HAH !
Ajoin sitten tuon sammuneen Iisakin kanssa kotiin ja arvatkaa oliko järkytys ihan hirveä kun huomasin, että meidän ulko-ovi oli selkosen selällään, siis rappuun asti ! Iisakki oli niin kännissä jo lähtiessään, että ei ollut edes huomannut sulkea ulko-ovea. Poitsukin oli isällään, joten kukaan ei ollut "vahtimassa" huushollia.
Sydän pamppaillen menin sisälle, koska meillä oli silloin kaksi pientä kissanpentua ja pelkäsin tietenkin, että ne oli karannu avonaisesta ovesta ties minne. Nehän olis jäätyneet hengiltä, koska silloin eleltiin helmikuuta. Onneksi molemmat nukkui sohvalla, eikä mitään oltu varastettukaan. Eikä minulla vieläkään hälytyskellot soineet.
Mania on siinä suhteessa niin kamalaa ja vaarallistakin, ettei silloin osaa edes suojella itseään, ei näe totuutta, vaan sukeltaa ihan päättömiin ja vaarallisiinkin asioihin ymmärtämättä yhtään mitä on tapahtumassa.
Itse asiassa olin siinä kunnossa, että nykyisellä sairaudentunnolla lähtisin siinä olotilassa ensiapuun ja samaa soittoo sairaalaan.
Kommentit