Mää meikkasin tänään.
No joo, mulle se on pieni ihme, kun en oo meikannut yli kahteen vuoteen. Nainen, joka meikkasi edellisessä elämässään joka päivä ihan viimeisen päälle, samoin laittoi hiuksensa aina ihan viimeisen päälle.
Mää kun oon niin sairaan tarkka kaikesta, niin en oo osannut mitään vainripsiväriä-meikkiä tehdä koskaan. Kaikella sitä on tarvinnut itteään rääkätäkin. Neurootikko mikä neurootikko.

Meinas kyllä tulla uskon puute kesken kaiken. No, pohjustus sujui ihan hyvin; päivävoide, meikkivoide, irtopuuteri ja vielä luomiväritkin sain laitettua hienosti, mutta sitten meinaskin tulla toppi. Mun kädethän vapisee noiden lääkkeitteni takia, enkä meinannut saada rajauksia tehtyä, sen paremmin kuin laitettua ripsiväriäkään. Varttitunnin hommassa meni nyt yli 40 minuuttia, mutta valmista tuli ! Ainakin välttävästi. Kävin tietenkin kaupungilla, niin kuin aina "tilipäivänä" ja Poitsukin totes, että oon oudon näköinen kun oon meikannut. No, oudon ja oudon. Tais käyttää sanoja: kun en oo taas tottunut.

Voi noi on niin pieniä isoja asioita. Tuli ihan semmonen ihmismoinen olo kun sain meikattua. Viemäriin ne meikit on jo menneet, kun otin kylältä tulon jälkeen päikkärit ja mää en koskaan nuku meikit naamalla. Mielummin meikkaan sitten uudestaan, jos tarvii. Siis silloin ennen, silloin ennen.

Käytiin taas syömässä siinä Pienessä Kiinalaisessa Ravintolassa, jonka oikeaa nimeä en koskaan muista.
EDIT: Ravintola Nguyen Cao Su.
Ruoka oli hyvää, niin kuin aina. Sit vähän käveltiin kaupungilla ja poikettiin tullessa vielä ruokakaupoilla.
Tilipäivä, mukava päivä, niin kuin yleensä aina.


       




Pakko laittaa.
Monologi Pasilasta  (jakso Algamis 1/3).

 "Syytetty on tunnustanut.
  Homma on pulkassa, pulkassa on homma.
  Pulkka on sininen. Kohta tulee lumi ja pulkka kaivetaan esiin.
  Äiti tekee kaakaota ja lumihanki välkkyy kivasti.
  Keväällä pulkka laitetaan takaisin talliin.
  Ota lääkkeet.
  No, taidanpa ottaa.
  Kiitos.
  Ei kestä."




Niin siis monologi.