Iltavuoro, klo: 18 - 04. Joskus taannoin edellisessä elämässä.
Suurinpiirtein 4 vuotta sitten, koska en oo ollut työelämässä v. 2004 jälkeen.
Mukava porukka töissä, se normaali 3 henkeä eli kaksi piikaa ja poke (siis oikeen vartiointipalvelun turvamies).
Jossu, Peeäl ja mää.
Hauskaa oli muillakin kuin asiakkailla, tai siitähän osa tunnelmaa tuleekin, kun ei talonväen naamanilmeet oo kuin petolinnunpe**eet ja huumori kukkii baaritiskin toisellakin puolella.
Oli orkkakin eli oli siis lauantai-ilta, perjantaisin oli karaoke.
Töitä tehtiin tappotahtiin, koska asiakkaita oli liikkeellä ihan kohtuullinen määrä, tosin ei sali täynnä ollut (asiakaspaikkoja on n. 120).
Oon joskus (ihan piruuttani) kellottanut, että kossukolan (-spriten, -jaffan, -vissyn jne.) tekemiseen menee aikaa 15-20 sekuntia.
Oluen laskemiseen vähän kauemmin. Hanat on niin hitaita *wirn*.
Siinä vauhdissa täytyy kuulkaa työparin askelten sopia yksiin, että pystyy tekeen baaritiskin takana kimpassa töitä. Nehän ei tunnetusti ole kovin tilavia paikkoja.
Ilta sujui hyvin, ainakin pääosin. Vaikka olikin lauantai-ilta* niin pari miesporukkaa oli vähän levottomalla tuulella eli ne oli juoneet jotain rähjinkiä ennen baariin** tuloaan.
No joo ! Sitten yhden jälkeen (klo: 01.00) alkoi tunnelma tiivistyyn, kun kolmas samanhenkinen sakki tuli sisälle, eikä nää kolme porukkaa oikeen "mahtuneet" samaan tilaan. Ensin näistä kahdesta aikaisemmin tulleista äijäporukoista pari äijää alko soittaan suutaan toisilleen ja siihen meni sitten Peeäl hätiin.
No eikös tästä kolmannesta porukastakin joku työntänyt lusikkaansa siihen samaan soppaan ja mää tietysti menin siihen väliin, koska Peeällällä oli täysi työ sen toisen porukan kanssa.
En pelännyt nahistelevia asiakkaita ikinä, vaikka olis ollut kuinka isoista äijistä kyse. Aina änkesin itse niitten väliin eli mulla ei silloin(kaan) itsesuojeluvaistoa pahemmin ollut.
Yht'äkkiä mun takaraivooni kalahti olutpullo !
Joku siitä pe*k*leen äijäsakista löi mua pullolla päähän !
Tein 23 vuotta ravintolatyötä ja yksi asia on ollut mulle aina tärkee: mun oma kehoni eli se, että mun kroppani on MUN, eikä siihen mun omaan tilaani ole asiakkailla asiaa !
Persauksen- ja tissienhiplaajilta oon melkein aina kysynyt, että miltä tuntuis jos mää tulisin niitten työpaikoille kouriin niitten persuksia tai munia.
Saman tien näytin "kurkunkatkaisu"merkin orkesterille, että nää bileet loppui nyt tähän ja työparini antoi valomerkin (pilkun), vaikka siihen olisi ollutkin aikaa vielä tunti. Totesin sitten asiakkaille, että nyt ovesta pihalle joka iikka. Tarjoilu loppui tältä illalta. Olihan niitä vastaan rutisijoita, mutta siinä ei paljon kitinät auttaneet.
Ko. pullolla kalauttelija lähti raudoissa maijalla Sorille (=Tampereen Poliisilaitoksen putka).
Tuli sitten seuraava aamu ja menin poikkeen työmaalle (asuin 30 m päässä) antaan vähän tilannetiedotusta ja samalla näytille, että hengissä oon vaikka takaraivossa olikin kämmenenkokoinen ruhje.
Ja mikä oli vastaanotto ?
Ensimmäisenä multa kysyttiin, että miksi oon antanut pilkun ennen aikojaan. Multapa tietysti koska olin ao. paikan vastaava hoitaja. Sanallakaan ei kysytty, että mitä on tapahtunut ja miten mää voin ja pitäisikö mun mennä lääkäriin. Työnantajani ainoa huoli oli se, että illan myynti jäi tuntia vajaaksi.
Peeäl, joka aina raportoi työnantajalleni illan tapahtumista seuraavana aamuna faksilla oli siis taas lähettänyt faksin ja kysynyt siinä, että kuinka Anne voi ?
Sen sain tietää vasta jälkeenpäin, kun siivosin baaritiskin hyllyjä ja löysin sen faksin. Siihenkään ei työnantajani kommentoinut millään lailla. Ei ees kertonut mulle koko faksista.
Peeäl on muuten sellainen mies joka on saanut hengenpelastusmitalinkin.
Pikkuisen siitä jäi pa*kan maku suuhun ja tunne ettei työntekijä oo kuin välttämätön paha.
Eniten siihen p-makuun vaikutti se, että Poitsu oli siihen aikaan jo 18 vuotias ja asuin työpaikkani lähellä eli mää pystyin tarpeen tullen tekeen ylitöitäkin ja pääsin tosi pienellä varoitusajalla töihin. Joskus jopa alle tunnissa. Olin siis tosi joustava työajoistani, aina menin kun soitettiin, mutta sehän ei ollut mitään, vaan se, että pilkku annettiin liian aikaisin.
Eli siinäpä yksi työpäivä monien muiden joukosta. Onneksi suurin osa työpäivistä oli hyviä ja tuonkaltaiset työvuorot harvinaisia. Eihän sitä ammattia olisi muuten jaksanutkaan.
Tosin vähän, jaa vähän ?, hulluhan sitä täytyy olla, että ravintolatyössä pärjää. Asiakaspalvelun lisäksi pitää pystyä oleen äiti sellaisille jotka haluaa itkeä elämän kurjuutta, psykologi sellaisille jotka haluaa itkeä elämän kurjuutta, aviopuoliso sellaisille jotka haluaa itkeä elämän kurjuutta, sekä halvatun hyvä näyttelijä.
Mää en tän sairauteni vuoksi voi enää ravintolatöihin palata. Epäsäännölliset työajat ja varsinkin vuorokaudenajat laukaisee herkästi manian/masennuksen.
Harmi sinänsä, koska oon opiskellut, ammattitaitoani hioakseni, tosi paljon ja tykännyt työstäni kuin hullu puurosta.
* kaikki (?) kai sen tietää, että perjantai on ravintolassa yleensä viikon hankalin ilta, kun silloin baariin tullaan väsyneinä rankan työviikon jälkeen.
** baari käsittää mun sanavarastossani kaikki A-oikeudet omaavat ravintolat, oli se sitten ruokaravintola tai ei. Tossa ko. ravintolassa on sekä lounas että menu, baarin puoli, tanssilattia ja pitopalvelu eli kaikki mahdolliset saman katon alla.
Kommentit