Siirrän pikku hiljaa näitä bipopostauksiani tähän blogiin tuolta yleispäiväkirjamaisesta blogistani

Nää postaukset on siis kirjoiteltu viime vuonna  (2006) tai alkuvuodesta  2007.
Tämän ao. postauksen siirsin tänne sivut-laatikkoon siksi, että se voi jotakuta ärsyttää ja täällä se ei ole heti silmissä. Älä siis lue sitä jos oot helposti ärsyyntyvää tyyppiä.
Tämä ei ole itsekehu-postaus, vaan realistinen kuvaus omasta elämästäni, eikä kaikki ole niin helppoa, kuin miltä se saattaa kuulostaa.



Oliskoos aika ottaa härkää sarvista ?
30.3.2007 - klo: 9.12


No joo.
Oon vähän kertoillut täällä tästä sairaudestani, mutta kun se tuntuu niin henkilökohtaiselta, en ole sitä sen tarkemmin kuvaillut. Nyt kuitenkin tuntuu siltä, että pystyn siitä jo jotain kertomaan.
Tämä postaus on pitkä. Toivon kuitenkin hartaasti, että mikäli aloitat, niin lue loppuun asti. Silloin vasta näet koko kokonaisuuden.
Aloitetaan näin:

"Jalankulkijat juoskoon, astukoot lätäköihin,
kiiltäköön asfaltti vetinen.
Eihän tietää voi kansa, joka märkänä kulkee,
miksi oon tänään niin iloinen.
Minä soitan harmonikkaa,
ihmiset on kummissaan.
Voisin viettää juhlapäivää
jälleen huomenna."


Maniassa elämä on kuin jatkuvaa juhlaa. Joka ainoo manian kokenut bipo tietää sen.
Juhlaa sinänsä, että energiaa on vaikka muille jakaa ja vauhtia piisaa ihan ylettömästi. Mennään  "korkeella ja kovaa". Joka paikkaan pitäisi ehtiä ja kaikkea kokeilla/opetella. Sitä olotilaa on todella vaikea selvittää sellaiselle ihmiselle, joka ei ole sitä kokenut.
Mun pahin maaninen jaksoni on kestänyt yhtämittaisena jotakuinkin 7 kk. Elämä olikin aika vauhdikasta ja paljon sain aikaiseksi. Pääosin vahinkoa itselleni ja siinä sivussa myös pojalleni.

Tein pitkän aikaa kahta työtä, muun muassa vv. 1999-2003. Työajat varsinaisessa päivätyössäni oli klo: 6.00-14.00 + työmatkat ja vakituisessa extratyössäni klo: 18.00-03.30 + työmatkat.
No, jokainen osaa laskea, että yöunen osuus oli n. 1½-2 tuntia, koska se pari tuntia mitä päivällä aikaa jäi piti tietysti tehdä kotihommia yms. Parhaimmillaan, tai siis pahimmillaan, nukuin n. 30 - 45 minuuttia per yö. Ja tein myös viikonloput töitä.

Faktaa:
Aivot tarttee lepoa, vaikka keho sitä ei tarvitsisiskaan.
Yksikään lääkäreistäni ei oo pystynyt mulle selvittään, miten ihmeessä ihminen pystyy valvoon viikkotolkulla, eikä päänupilla ole aikomustakaan levätä ?

fl26.gif

Työn lisäksi oli mun pakko, siinä ylemmyyden tunnossa, opiskellakin.  Plakkarissa on lukematon määrä ammattikoulujen todistuksia  (tänä päivänä sanottaisiin, että ammattitutkintoja):
  • keittäjälinja vv. 1973 - 1975
  • puutarhurilinja vv. 1976 - 1977
  • kassanhoitaja-tarjoilijalinja vv. 1978 - 1979
  • baarimestarilinja vv. 1987 - 1988
  • hovimestari eli työnjohdollinen linja vv. 1990 -1991
  • pukineidenvalmistajalinja vv. 1993 - 1995
  • vaatturilinja vv. 1995 - 1997


Kaikki oon saattanut kunnialla päätökseen, vaikka tän sairauden kuvaanhan kuuluu keskittymisen puute ja siksi pitkän tähtäimen suunnitelmat, mm. opiskelut jää usein kesken. Koska oon käynyt kansa-kansalaiskoulun, niin täytyhän mun sitten saada keskikoulutodistuskin myöhempiä opintojani varten ja kävin sen iltakouluna. Kolmevuotisen koulun vedin läpi 5:ssä kuukaudessa. Sain 2 stipendiäkin. Poitsu oli silloin 3-vuotias. Poikani sanookin minua "ihme pinkoksi", koska esim. tuon keskikoulutodistuksen keskiarvo on 9,5. 

Lisäksi oon istunut lukemattomilla kursseilla, moni niistä on kuitenkin jäänyt kesken.

Harrastuksia on ollut, niin ja mennyt. Tosin on niistä muutama jäänyt ihan pysyviksikin.  Kaikenlaiset kädentaidot:
  • neulominen
  • virkkaaminen
  • ompeleminen
  • kutominen, siis kangaspuilla
  • posliininmaalaus, joka tosin loppui heti alkuunsa, kun omasta mielestäni en osannut piirtää
  • varjostimien verhoilu ym. käsityöt
  • kielet:
    • oon kokeillut ranskaa, italiaa ja saksaa
    • Viro, englanti ja ruotsi on olleet joskus aika sujuviakin

Lisäksi kaiken maailman
  • atk-kurssit
  • valokuvaaminen, nyt digikuvaaminen
  • pyöräily
  • uiminen
  • soutu
  • puutarhanhoito
  • kalastaminen
  • tanssiminen, varsinkin lavatanssit

Kaikkea on ollut pakko kokeilla, koska maniassa kaikki on niin helppoa ja se kunnianhimo ja kaikkivoipaisuus  ("mää oon nero ja yksinvaltias" -ajattelu)  on ihan määräämätöntä. No, kunnianhimo ei kaiketi ole sairaus, mikäli se pysyy kohtuuden rajoissa. Useamman kerran oon uusinut tenttini, jos oon saanut arvosanaksi "vaan" 3-4   (asteikolla 0-5).

 Pointti siinä onkin se kaikkivoipainen tunne,  että tietää osaavansa kaiken ja on ihan selvästi asioista paremmin selvillä kuin muut.
Siinä hurmoksessa ei huomaa sitä, että repii itseään joka paikkaan, mistään ei tuu valmista ja saa koko elämänsä ihan kaaoksen valtaan. Ihmissuhteet, raha-asiat yms.
                                               
fl26.gif

Käyn myös paljon teattereissa, konserteissa, oopperassa, jne. Niin tai siis ennen kävin.
Tämän nykyisen olotilan ja ahdistuksen kanssa se on ihan mahdotonta, kun ei pysty yhtään ennakoimaan omaa olotilaansa ja näin ollen esim. teatterilippujen varaaminen etukäteen on mahdotonta. Yleensä se tieto, että olis pakko lähteä kotoa pois, aiheuttaa sen, että peruu sen menonsa viime tipassa.
No, elokuviin on helpompi mennä, kun ei välttämättä tarvitse varailla lippuja.

Sanotaankin, että tää on fiksujen ja taiteellisten ihmisten sairaus.
Muun muassa

Eino Leino,
Mika Waltari,
Timo K. Mukka,
Lordi Byron,
Ernest Hemingway,
Virginia Woolf,
William Blake,
Vincent van Gogh,
Robert Schumann,
Martin Luther,
Johann W. Goethe

ovat sairastaneet/sairastavat maanis-depressiivisyyttä. Lisää bipoja löydät Katilin  Vuoristoradalla  blogista.
                              
fl26.gif


No, tässä vaiheessa joku voi ajatella, että onpas hieno sairaus ! Kolikolla on kuitenkin se kääntöpuolikin:
Ote Juhani Aerin tutkimuksesta:

"Maniasta kärsivän henkilön ajatustoiminta on kiihtynyttä ja hänen todellisuudentajunsa on useimmiten vääristynyt. Vuolaspuheisuus, estottomuus ja harkitsematon heittäytyminen, hetken mielijohteesta, VÄLITÖNTÄ mielihyvää tuottavien toimintojen pariin. Siis seurausten pelko ja itsesuojeluvaisto on kokonaan kadonneet."

Mun oloni on pahimmillaan sellainen, että on kuin olisi pistetty gramofonineulalla tai kuin olisi Duracell - pupu. Siinä sitä sitten pomppii edestakaisin, ajatukset on yhtä kaaosta kun ne kaikki poukkoilevat päässä samanaikaisesti ja puhe saattaa olla sen mukaista. Pitäisi saada monta asiaa sanottua ja toteutettua yhtäaikaa. Solkon, solkon.
Teot on sitten sen mukaisia.

big SuperSmileys (199)

Tähän sairauteen voi myös liittyä psykoottisia oireita eli kaksisuuntaisella on epätodellisia luuloja ja ajatuksia ja silloin voi kuulla ääniä ja nähdä jotain jota muut eivät näe. Mun sairauteni ei ole kehittynyt sellaiseksi. Ainakaan vielä.
Onneksi ymmärsin lähteä hakeen apua jo aikasemmin. Tosin psykoosin oireet ei välttämättä ole suhteessa muiden oireiden vakavuuteen, vaan niitä voi olla myös suht' lieväoireisen masennuksen ja manian aikana.

Mun maniat menee useimmiten ohi muutamassa viikossa. Nykyisin ne ei kehity kuin hypomanioiksi. Tosin onhan ne joskus kestänyt kuukausiakin, niinkuin tossa aiemmin jo kerroin. Niistä on ollut seurauksena todella vaikeita ongelmia ihmissuhteissa, työelämässä ja raha-asioissa.

Mulla manian alkuun liittyy myös tietynlainen agressiivisuus. Ei mitään nyrkkien kanssa heilumista, vaan sellainen ärtyisyys ja kiukkuisuus kaikkia ja kaikkea kohtaan.
Silloin tulee päästeltyä sen kokoisia sammakoita suusta, että niitä sanomisia on tosi vaikea jälkeenpäin korjata. Useimmat ihmiset kun eivät hyväksy tai eivät vaan ymmärrä, että kyseessä on sairaus ! Mun kohdallani niihin sammakoihin ei alkoholilla ole osuutta, koska en alkoholia käytä, enkä mitään muitakaan päihteitä. Onneksi !

Niinkuin kaikki bipot tietää, niin ei nuo kaudet, mania ja masennus, oo pysyviä olotiloja. Mulla ei ollut aikaisemmin ollut masennuskausia  kuin muutama ja nekin aika lieviä noin 1 kk kestäviä. Lukuun ottamatta viimeistä, tätä joka aiheutti lopullisen romahtamisen  (marraskuussa 2003).


fl26.gif


Hypomaniassa oon noin käytännössä katsoen elänyt lähes koko ikäni.
Se on niin paljon maniaa lievempi, ettei sitä oo noteerattu, eikä se nyt ihan välttämättä aiheuta haittaa työelämässä tai ihmissuhteissa.
Tosiasiassa oon ollut aika tuottelias ja aikaansaava.

Siks mää oon pystyny hoitaan työni hyvin, tosin työpaikkaa olen vaihtanut usein, koska hypomaanisissakin vaiheissa mää oon etsinyt elämääni "äksöniä". Mää kuitenkin koen, että työpaikan vaihtaminen ei ole välttämättä mikään huono asia. Siinä, jos missä, oppii paljon ihmisistä ja työtavoista.

Tuo "äksönin" tarve ei kumminkaan tee hyvää ihmissuhteille. Miessuhteita on tullut ja mennyt. Voi, mikä on sen ihanampaa kuin rakastuminen ? Joo-o !
Minä rakastun aina niin pohjattomasti ja villisti laput silmillä ja tulpat korvissa. Sain helposti sen vastapuolen villiintymään samalla tavalla; tulisesti ja kovalla kiihkolla. Maanikolle se kaikki on monesti kuitenkin ainoastaan seksiä ja sehän EI ole hyvä asia.

Tosin mulla ei oo koskaan ollut ns. yhden illan suhteita, vaikka jo työni puolesta siihen olisi ollut vallan hyvät mahdollisuudet. Mää rakastun joka kerta aivan päättömästi ja tietysti aina ihan väärään mieheen, koska en malta tutustua, vaan siinäkin asiassa mun täytyi/täytyy saada kaikki heti.

fl26.gif

Kuitenkin sen viimeisen eroni jälkeen putosin ihan pohjalle, mustaakin mustempaan masennukseen. Se masennus kesti noin vuoden ja siks mun almanakasta puuttuu vuosi 2004. En muista siitä vuodesta oikeastaan mitään, kaikki on yhtä harmaata mössöä.
En olisi ikinä voinut kuvitellakaan sellaista olotilaa. Uskoin jo itsekin, että en sieltä enää ikinä nouse. Jos vielä putoan niin pohjalle, niin en sieltä enää pysty nousemaan. Ei vaan yksinkertaisesti oo voimia.

Syynä tohon silloiseen putoamiseeni oli se, että avomieheni oli/on alkoholisti joka osasi syyllistää minua. Silti yritin yrittämästä päästyäni kannustaa ja tukea häntä. Se joka on elänyt alkoholistin kanssa ymmärtää asian. Loppujen lopuksi siihen tilanteeseen tuli vielä pelko mukaan.

Hän kun tuli yöllä kotiin niiltä ryyppyreissuiltaan, niin heräsin jo siihen kun varjo kulki makuuhuoneen ikkunan ohi tai kun ulko-oven kahvaa käännettiin. Sitten alkoi se huutaminen. Vaikka kuinka hyvin näyttelin, että nukun ja pysyin hiljaa, niin hänen oli pakko saada minut sängystä ylös jollain konstilla. Haukuttavakseen. Nyt voin jo sanoa, että voi perkele !

Vedin itseni niin kireälle, että putoamiseni olisi ollut helppo ennustaa. En vaan itse tiedostanut sitä missä vaiheessa mennään, koska en ollut koskaan kokenut sitä mustimpaa ja synkimpää masennusvaihetta. En nähnyt sitä tilannetta ulkoapäin, niin kuin ei omaa tilaansa yleensäkään näe.

Silloin eräs tuttuni, joka työskentelee sosiaaliviranomaisena, suorastaan ajoi minut lääkäriin. Onneksi, onneksi, onneksi tuo silloinen omalääkärini osasi ottaa asian sen vaatimalla huomiolla ja tapasimmekin silloin kerran tai jopa kaksi kertaa viikossa noin 3-4 kuukautta. Jossain vaiheessa hoitoa hän sitten sanoi minulle, että jos sitä avoliittoani olisi kestänyt vielä vuodenkin, niin olisin jo haudassa.
Rankkaa tekstiä.

Sitten vaan eräänä päivänä jouduin hakeutuun päivystykseen ja sen jälkeen pääsin, siis PÄÄSIN, psykiatrille, joka teki tuon diagnoosin:
kaksisuuntainen mielialahäiriö = maanis-depressiivisyys = bipolaarihäiriö.

"Rakkaalla" lapsella on monta nimeä.

Pieni sivuhuomautus: Pikkuveljeni  (25v.)  sanoo, että ei se ole  "hullu",  joka käy psykiatrilla, vaan se joka ei sinne tarpeen vaatiessa ymmärrä mennä. Fiksu jätkä !  

Tässä kohtaa täytyy huomauttaa, että varsinainen diagnoosi minulle tehtiin alkuvuodesta 2004, mutta nyt kun tätä sairaushistoriaani on selvitetty, niin olen sairastunut jo yli 30 vuotta sitten eli 16 -17 vuotiaana. Sairauteni puhkeamisen syy on todennäköisesti ollut vanhempieni ero, joka oli minulle todella kova paikka. Tämän sairauden osalta diagnoosi on ilmeisesti aina ollut vähän hankala tehdä, eikä siihen silloin yli 30 vuotta sitten ole oikein ollut edellytyksiäkään.
Lisäksi kaikki tiedot viittaa siihen, että olen perinyt sairauteni.

fl26.gif

Taas ote Juhani Aerin tutkimuksesta:

"Kaksisuuntainen mielialahäiriö on vakava, krooninen, uusiutuva sairaus, johon ei ole pysyvää parannuskeinoa, vaikka noiden mania ja masennusvaiheiden oireet voidaankin saada hallintaan.
Lääkehoito saattaakin antaa hyvän, mutta ei mitenkään täydellisen, suojan sairauden uusiutumista vastaan."


Toi tasaantumisvaihe saattaa kuitenkin viedä vuosia. Mulla se on nyt kestänyt sieltä keväästä 2004, eikä se vieläkään ole hallinnassa. Lähestulkoonkaan.
Parempaan suuntaan oon siitä alkuperäisestä olotilasta mennyt, mutta en missään tapauksessa voi palata työelämään. Ainakaan vielä. Enkä missään tapauksessa pystyisi enää tota omaa työtäni tekemään. Se on terveellekin vaikea työ, saati sitten sellaiselle sairaalle, joka ei saisi missään nimessä tehdä vuorotyötä. Säännöllinen elämänrytmi on tosi tärkeetä.

Osaksi tän sairauteni vuoksi muutin siitä pienestä kunnasta takaisin tänne kotikylääni eli Tampereelle. Hoitoon pääsee helpommin ja henkilääkärilleni on lyhyt matka, n. 150 m. Päivystyskin pelaa. Mulla on asiansa osaava ja hyvä psykiatri, sekä psykiatrian erikoissairaanhoitaja, jotka huolehtii musta hyvin.

fl26.gif

Nyt tilanne on tämä, päivitetty 13.3.2008.
Lääkitystäni rustataan jatkuvasti, koska monet lääkkeet aiheuttaa yhä edelleen maksa-arvojeni kohoamista. Lääkkeillä on muutenkin tiettyjä haittavaikutuksia. Ne vaikuttavat muistiin, virkeyteen ja sellaiseen normaaliin toimeliaisuuteen. Ei ne minusta mitään zombieta tee, mutta poistavat sen minuuden, jota olen aina pitänyt tärkeänä. Maaninen tai hypomaaninen ihminen kun ei aina tajua olevansa sairas, vaan pitää sitä olotilaansa suorastaan hienona. Niin minäkin.



Mulla on siis todettu sekamuotoinen bipo eli mielialat voi vaihdella tosi nopeesti, jopa useita kertoja päivässä ja ihan laidasta laitaan. Se muuttui nopeasti vaihtelevaksi tuon eroni jälkeen.
Tässä yks esimerkki kymmenien joukosta:
Sain taannoin ystävältäni hauskan tekstiviestin. Nauroin sitä ihan kippurassa ja naps !  samantien rupesin itkemään.  Nämä vaihtelut tekevätkin elämästä vaikeeta, välillä tosi vaikeeta. Oon monta kertaa sanonut, että mielummin antaisin katkaista jalkani ja vielä kätenikin, kuin sairastaisin tätä bipoa. Niistä kuitenkin tietää parantuvansa, tästä ei parane koskaan.

Tämä tästä nyt tällä kertaa. Kenties palaan asiaan myöhemmin.



fl26.gif