14.6.2005 näin ajankohtaisohjelman Punainen lanka, jossa Anna-Leena Härkönen kertoi 31 vuotiaasta pikkusiskostaan Killistä, Kirsti Härkösestä.
Killi teki itsemurhan joulukuussa 2003 heittäytymällä kerrostalon parvekkeelta alas. Hän oli hakenut apua psykiatrilta päästäkseen sairaalahoitoon masennuksensa vuoksi, mutta ei päässyt, vaikka hän oli yrittänyt aikaisemminkin tappaa itsensä. Silloin siihen oli ehtinyt joku naapuri väliin.
Uskon, että se koskettaa ns. terveitä, mutta minua se ei erityisemmin koskettanut. Kirja oli mielenkiintoinen, mutta jossain vaiheessa sen tunnelma hiipui. Se kangistui siihen päiväkirjamaisuuteen.
Johtuneeko mun mielikuvani siitä, että sairastan itse vai siitä, että olen ne kaikki ton kirjan herättämät ajatukset ja tuntemukset käynyt jo moneen kertaan aikaisemmin läpi. Omassa päänupissani Katin poismenon jälkeen. Se kaikki on jotenkin niin tuttua itsesyytöksineen päivineen.
Siitä huolimatta, että mulle toi kirja ei antanut kovinkaan paljoa, niin suosittelen sitä luettavaksi, tosin en herkkähermoisille. Tai antoihan toi kirja sellaisen tiedon ja varmuuden, että kaikki me ajattelemme niitä samoja asioita ja käymme läpi esimerkiksi niitä samoja itsesyytöksiä silloin kun joku läheinen tekee itsemurhan.
Se oli tuon kirjan positiivinen viesti: olemme silloin kaikki samassa veneessä.
Kommentit